Pörri tuli meille 21.12.07

Haimme tähän soppaan vielä neljännen kissan
Haimme Pörrinkin eläinhoitolasta nimeltä Juppsguard. Pörri oli löytynyt Kellokoskelta hylättynä. Kun ensin kävimme sitä katsomassa, harmaa kissa vaikutti iloiselta, uteliaalta ja kiltiltä. Se näytti vähän likaiselta, sotkuiselta ja takkuiselta, mutta silti jotain varsin tuttua sen olemuksessa näytti olevan.  En siinä vaiheessa vielä keksinyt mitä, mutta asia jäi jotenkin vaivaamaan. Niinpä yhden yön harkinnan jälkeen soitin Juppsguardiin ja kerroin, että otamme kissan, kun sen vaadittu parin viikon säilytysaika on täynnä.

19.1.08:
Hoitolassa meille sanottiin, että se on tyttökissa ja uskoimme sen mukisematta. Oltuaan meillä noin kuukauden verran se vähän jo rauhoittui. Se kun ei aiemmin sallinut kunnolla koskea itseensä, niin en sen raivopäisyyden takia aiemmin voinut pestä sitä tai tarkastaa sen sukupuolta. Nyt sitten pesin sen ja tuuhean karvapehkon seasta näki että sehän onkin kastroitu poika. Että sellaista!  Meillä onkin nyt Pörri-poika.

Miksi ihmeessä neljäs katti?
Joku kissahulluus tuli. Sellainen salama kirkkaalta taivaalta: Tiitulle kaveri?  

Ensin katti vaikutti varsin säyseältä. Nostimme sen kuljetushäkkiin ja kuskasimme kotiin. Kun se pääsi meille, alkoi hervoton raivoaminen. Se puri ja raapi minua. Se iski hampaat lähestulkoon mieheni pikkusormen läpi, veri vaan pulppusi. Hoh hoijaa, mikä riiviö. Sillä ei ollut kertakaikkiaan mitään tolkkua missään. Se ryntäili meidän muiden kattien perässä hampaat ja kynnet ojossa. Siinä se kohelsi muiden kattien kimpussa ympäri taloa. Ajattelimme jo jonkin aikaa, että takas tuo otus joutaa. Mutta kun ei kuulu tapoihini antaa periksi asioissa liian helposti, päätin aloittaa sitkeän sopeuttamisen, mikä on meneillään, oikeastaan alussa, tällä hetkellä (2.1.08) kun tätä kirjoitan.

Sekin on norjalainen? Tai Maine Coon tai jotain siltä väliltä?
Saman tien, kun se oli meille tullut huomasimme, että sehän on sotkuisenakin ihan saman näköistä rotua kuin meidän Juppi, joka on norjalainen metsäkissa. Tämä nyt on vielä isompi kuin Juppi eli jotain Maine Coonia tai jotain sekarotuista "ajokoiraa"? En tiedä? Omituinen se on luonteeltaan.

Se on iältään korkeintaan noin 8 - 10 kk eli viime kevään pentu. Se on väriltään sinisavu, siis hopeanhohtoinen harmaa.

Käytimme sitä pian lääkärissä, jossa katti sai ruttorokotuksen yms. yleisrokotteet. Kisun korvissa oli ollut ilmeisesti korvapunkki, töhnästä päätellen, joka kuitenkin oli hoitunut iholoisienhäätöön tarkoitetulla liuoksella, minkä laitoin sen niskaan samalla, kun se tuli meille. Lääkärissä tämä katti olikin ihan kiltisti, mutta uteliaana se halusi nähdä kaiken mitä tapahtui.

Sitten pesimme sen sotkupesän ja voi miten kaunis se onkaan. Eikä se edes rähjännyt pesussa. Meidän Viivikin aikoinaan, pesuun jouduttuaan raateli ikävästi miestäni. Mutta tämän pesu menikin ihmeen hyvin. Ehkä se sittenkin alkaa rauhoittua?

Ihan rikollisia kissan kiusaajia Kellokoskella...? Tai sitten viiksiä syövä koira-kaveri?
Nyt se on ollut meillä on reilun viikon verran. Kun kisuli alkuraivon jälkeen alkoi rauhoittua, selvisi minulle syy miksi pieni katti raivoaa. Sitä on ehkä kiusattu. Sen viikset ovat poikki! Raukka tönii vesikuppiaan hahmottaakseen vedenpinnan, että voisi edes juoda. Sen häntäkarvojakin näyttäisi olevan saksittu. Eikä se anna koskea vatsaansa purematta täysillä koskijan kättä. Mitä lienee vielä sille on tehty?!

Olin alkuun suorastaan raivon partaalla! Nyt jos tapaisin tämän kissan kiusaajat, antaisin ihan oikeasti kuulua pari valittua sanaa. No tosi on, että teksti, jota siinä sanoisin ei olisi lasten korville sopivaa kuultavaa. Mutta kun ei ole tietoa kuka ja missä on tämän tehnyt. Ainut tieto minulla on, että se on löydetty hylättynä Kellokoskelta.

Mausteet auttavat puremiseen
Puremiseen olen kehittänyt metodin, joka näyttää tehoavan. Kun aloitan kissan paijaamisen, voitelen kämmenselkäni väkevällä maustekastikkeella. Kun se äkkiä puree, kiellän sitä ja samalla se maistaa, että onpas pahan makuinen käsi. Se siitä on huomannut, että on kivempi olla purematta ja on oikeastaan mukavaa, kun tuo silittää. Siinä se hyrisee, kunnes se taas yrittää purra, mutta lopettaa sen heti, kun maistaa kastikkeen maun. Siihen, että se puree hulluna meidän muita katteja, minulla on suihkupullossa vettä ja sitä vähän ruikkasen samalla, kun muistutan ettei saa purra. Koulutus on siis vasta alussa, mutta uskon, että se tuottaa tulosta. Uskon, että pian se alkaa huomata, ettei meillä sitä rääkätä, vaan täällä on kiva asustaa rauhassa ja kissakavereitakin on.

Muiden kissojemme mietteitä tilanteesta:
Muut kissat ovat suhtautuneet siihen pääosin ymmärryksellä ja kärsivällisyydellä, paitsi Viivi.

Juppi on suhtautunut heti äärimmäisen upeasti Pörriin, mutta se onkin niin viisas ja vahva, ettei Pörri uskalla rähistä tosissaan sille. Oikeastaan Pörri vaan ihaillen katselee suurta pikimustaa ja kiiltäväkarvaista Juppia, kun se arvokkaasti kävelee ohitse. Juppi on kerrassaan ihmeellinen kissa, se osallistuu Pörrin koulutukseen. Kun silitän Pörriä, Juppi tulee ihan viereen ja näyttää esimerkkiä, että tällä tavalla ollaan, kun rapsutetaan, ei siis purra ketään. Ja sitten saan rauhassa paijata Pörriä, kun se vaan tuijottaa ihailevin ja suurin silmin kaksi kertaa sitä suurempaa Juppia, eikä Pörri muista edes purra minua, oli kädessäni kastiketta tai ei.

Tiitu on kaksi kertaa nopeampi kuin Pörri, joka on vielä pentu ja mahdottoman kömpelö. Tiitu kun on niin pieni ja hento. Se on Pörriä jopa vähän pienempi. Pörri ilmeisesti kasvaa nyt niin kovasti, ettei motoriikka ihan pysy ajan tasalla. Tiitu pujahtaa aina karkuun ja Pörri juoksee perässä. Tarvittaessa Tiitu huitoo kaikilla kynsillään Pörriä, saadakseen liian kovakouraisen Pörrin pysymään kauempana. Se on sitä kissojen elämää. Pörri näytti pestynä Tiitua pienemmältä, se oli niin laiha ja pikkuinen rääpäle. Vaan nyt, kun se on puhdas ja pörröinen, se näyttää jo ison Viivin kokoiselta, mikä on silti vain silmänlumetta.

Viivi se huutaa, elämöi, rähisee ja pelkää, että menettää oman asemansa. Vaikka Juppi onkin laumansa ehdoton kuningas, niin Viivi kuvittelee ainakin olevansa se johtava kakkonen ja nyt on tullut suuri uhka taloon. Viivi ei nimittäin fyysisesti pärjää tuolle riiviölle.

Ei norjalaisen metsäkissan kynsissä pärjää yksikään tavallinen katti, sillä niillä on enemmän massaa, kokoa ja näköä, (muhkea karvat hämää). Näön lisäksi niillä on tosi paljon sisua ja voimaa sekä älyä. Siksi ei suurikaan kissa mahda mittelöissä niille mitään. Viivi on hyvin suuri tyttökissaksi. Se on kokonsa puolesta korkeampi ja pidempi kuin Juppi, mutta silti Juppi näyttää muhkean turkkinsa puolesta paljon Viiviä suuremmalta. Mutta kun pesen Jupin, voi miten pikkuruinen ukko se on.

Kun Viivi ja Juppi "treenaavat" jotain kissojen taistelulajia keskenään, Viivi häviää joka ikinen kerta. Juppi lopettaa mittelön aina sillä, että siitäs saat, suun täydeltä Jupin turkkia, mutta ei se tuntunut missään, mutta tässä sulle "yks pamaus" ja sitten Jupin iso tassu kumahtaa ja Viivi luovuttaa senkin erän. 

Aika näyttää mitä tästäkin hässäkästä seuraa mausteineen ja muine oireineen. Viikset ja häntäkarvat onneksi kasvavat takaisin. Toivottavasti myös Pörrin mieli eheytyy kaikesta pahasta mitä se on Kellokoskella tai maailman matkallaan kokenut joulukuussa 2007.
 

Pörri

Homma ei nyt ihan aina toimi
Kesäkuu 2008
Pörrin viikset ovat jo lähes kasvaneet, mutta pureminen on vieläkin liian rajua muiden kissojen kanssa leikkiessä. Minuun se on kyllä oppinut luottamaan, se ei enää pure vaan kehrää, nuolee ja näykkäisee hellästi. Se tietää, että me ollaan kavereita. Se on muuten ollut aiemmin koiran kanssa. Se on nyt käynyt ilmi monessa jutussa, kun sillä on ihan koiran elkeet kaikessa. Eli ihmisiä se ei enää pure, eikä raavi, mutta vieraiden kanssa on täytynyt olla tavallista tarkempi, koska se kuitenkin saattaa purra ja huitaista, jos sillä päällä sattuu olemaan. Lapsetkin ovat sellaisia, että voivat tehdä äkkiliikkeitä ja nykäistä jostakin ja sitä Pörri ei vielä sulattaisi.

Nimittäin yksi päivä, kun olimme ulkoiluttamassa katteja. Yksi kissojen talutusnaruista kiertyi Pörrin takajalan ympäri ja yritin irroittaa sitä ennenkuin se kiristyisi toisen kissan vetäessä sitä tiukemmalle. En ehtinyt ajoissa ja Pörri ylireagoi tilanteessa ja sehän sai peloissaan hirveän hepulin. Se hyökkäsi muristen kiinni minun jalkaani ja tarrasi siihen kynsin hampain eikä se ollut yhtään kiva juttu. Onneksi minulla oli farkut jalassa, muutoin olisi tullut reikiä jalkaan ja kunnolla, mutta farkut estivät suuremmat vahingot, paitsi sukkahousut hajosivat. Tämä osoitti sen, että se on joutunut hylättynä ollessaan todella puolustamaan itseään ja elämään tilanteissa kuin villikissa. Voi sitä ressua.

Meidän kissakaverit ovat Pörrin mielestä kivoja ja kiinnostavia mutta se taukki ei tajua miten pitäisi kavereiden kanssa toimia. Kovasti Pörri on yrittänyt tutustua kissakavereihinsa, mutta valitettavasti sen käytöstavat ovat ihan eri planeetalta kuin näillä muilla kissoilla. Pörri ei uskalla lähestyä Juppia sellaisella otteella kuin näitä narttuja, koska Juppi on pari kertaa antanut huutia Pörrille niin, että se on ottanut opikseen kuka käskee. Juppi ja Pörri tulevatkin aika kivasti toimeen keskenään.

Tiitu on alkanut inhota sitä. Aluksi Tiitu oli ihan kiinnostunut ja innoissaankin, kunnes Pörri alkoi tulla tutuksi ja pääsi yllättämään rajuudellaan ja sen jälkeen Tiitu on murissut ja sähissyt. Tuntuu, että se inhoaa Pörrin seuraa. Viivi myöskin raivoaa Pörrille ja samasta syystä. Liian raju kaveri. Tämä ei ole nyt yhtään hyvä juttu.

Voi olla että joudumme luopumaan tuosta hurmaavasta Pörri-pallerosta? Sillä olisi kyllä tosi kivaa jossain koiraperheessä, jossa saisi oikein purkaa tarmoaan, vaikka paksuturkkiseen villakoiraan. Pörri on nimittäin oikeasti todella leikkisä, seurallinen, suloinen ja hellyttävä. Hyvin koiramainen käytökseltään. Se on kanssa semmoinen huvittava tumpelo kömpelyskin, kun on vähän mahakas. Pitäis nyt pistää se jumppakuurille ja dieetille, ettei sille tulisi sokeritautia.

Takkupeikko Pörri mörri mörökölli
Marraskuu 2008:
Pörri on sellainen takkutukka tällä hetkellä, koska se puree tosissaan ja kovaa, kun sitä yrittää kammata. Se iskee heti kiinni käteen ja kovaa. Veri siinä lentää. Pörri murisee, potkii, raapii, puree ja riehuu. Siis toivotonta touhua, mutta teen sen aina kun mahdollista. Tarvitaan vaan kolme perheenjäsenistä paikalle yhtäaikaa ja se on tässä elämäntilanteessa aika harvinaista, että meillä olisi samaan aikaan paikalla tarvittava määrä vapaaehtoisia leijonankesyttäjiä.

Kun sitä harjaa, on yhden pidettävä sitä etutassuista ja toisen takatassuista kiinni ja molemmilla pitää olla paksut nahkaiset ja pitkävartiset työrukkaset ja kolmas siinä sitten yrittää väistellä hampaita ja kynsiä, kun selvittää takkuja. Lisäksi tarvitaan vielä pyyhe avuksi, jolla yritetään suojata takkujen selvittäjää Pörrin kynsien huitomiselta.

Eräs ihminen kerran kylässä käydessään sanoi, että kyllä sinun pitäisi vähän välillä kammata tuota kissaa. En viitsinyt kommentoida asiaa sen enempää, totesin vain, että olet oikeassa. Mutta mietin huvittuneena itsekseni, että olisi pitänyt ehdottaa, että yritäpäs ite.


Pörri on suloinen kuin villipeto
Kaikesta huolimatta Pörri on todella valloittava luonne. Se näyttää heti kaikki tunteensa ja ihan suoraan just sen mitä se ajattelee. Jos se tykkää, se pörrää ympärillä, hyrrää ja nuolee vähän kuin koira. Jos se ei tykkää, se osoittaa suoraan suuttumuksensa, milloin mitenkin. Se kiukuttelee, hyökkää kimppuun, huitaisee ja haukkaa nilkasta. Ei kuitenkaan tosissaan tai varsinaisessa vahingoittamismielessä. Paitsi, jos siihen vahingossa törmää. Silloin kun se pelästyy, siltä tulee kynsiä ja hampaita tosissaan. Parasta siis varoa sitä.

Vieraiden lähellä olen aina vähän varuillani, ettei lapset mene nykimään sitä, koska se on kuitenkin lähinnä villikissa, eikä se temppuihin oli luottamista. Tosin, tähän asti on mennyt tosi hyvin. Jos sitä ei häiritä, se on oikein kiltti ja herttainen. 

Yleensä se riehuu ja mellastaa kuin pahainen kakara ja tietää justiinsa mitä ei saa tehdä. Ja sehän tekee sen, jos ei saa tarpeeksi huomiota. Se on sellainen muiden kissojen härnääjä, jos ei niistä kukaan viitsi leikkiä sen kanssa. Tuntuu, että se on edelleenkin liian raju kaveriksi näille muille kateille, mutta sopeutumista on tapahtunut kyllä puolin ja toisin.

Kesytin villi pedon, ainakin osittain
Syksy 2009
Jossain vaiheessa ja vihdoin viimein kyllästyin Pörrin huopamaisiin takkuihin. Päätin että nyt tai ei koskaan... ja laitoin paksut nahkasormikkaat käteen ja otin kamman ja pikkuiset pyöreäkärkiset sakset esille. Kannoin Pörrin kylpyhuoneen penkille enkä päästänyt siitä pois ennen kuin kaikki takut oli leikattu pois ja turkki oli kammattu sileäksi. Maha oli paljaana pitkän aikaan ennen kuin karva kasvoi takaisin.

Jaa-a, hommahan kuulosti helpolta, mutta sitä se ei ollut. Pörri puri, raapi, potki, murisi ja raivosi kaksi ensimmäistä tuntia jokaisen hipaisun kohdalla. Sitten se alkoi tajuta, etten päästä sitä penkiltä pois. Olin vain päättänyt että puhelen mukavia ja hoidan homman tykkäs se tai ei.

Sain vähitellen ja lopultakin leikata takkuja melko rauhassa ja se ei enää lopulta viitsinyt purra ja raivota. Lopulta murinakin alkoi vaimeta ja alistuneen oloinen kolli köllötti penkillä. Halusi se kyllä siitä pois, mutta tajusi, että nostan se aina takaisin ja laitan sen makuulle. Sitten noin kuuden tunnin jälkeen Pörri oli täysin takuton ja sanoin kuvaamattoman vapautunut ja onnellinen. Se hyppeli ja juoksi iloissaan, ei ollut enää kiristäviä ja nipistäviä takkupaakkuja missään.

Pörri on nykyään herkistynyt riisisuklaan ystävä
Kesäkuu 2010
Sen takkujen selvitysurakan jälkeen Pörri on jopa ajoittain erehtynyt kehräämään kun olen sitä harjalla harjaillut. Mutta jos se näkee kädessäni metallisen takkujen selvityskamman, se juoksee karkuun ja kovaa. Sitten taas vähän neuvotellaan kampaamisesta, Pörri ja minä, ja minun mielipide voittaa.

Pörrin luonne on muuttunut herkempää suuntaan. Kyllä se vielä väistelee kättä joka meinaa paijata sitä päähän. Se selvästi pelkää että joku lyö sitä ja varmaan on lyönytkin ennen kuin se meille tuli.
Vähitellen se on alkanut kehrätä oikein kovaa ja puskee ja tervehtii iloisesti. Niin ja se tunkee jopa aamuisin sänkyyn kehräämään. Siitä on tullut sellainen lempeä. Niin paitsi, se ei vieläkään osaa rajoittaa puruvoimaansa. Täysillä vaan. Niin ja huonekalujen raapimista. Piano, vitriinikaappi, pöytä yms. on Pörrille... jotain mitä minulle ne eivät ole. Pörri on varmaan asunut navetassa tai jossain varastossa missä sai tehdä ihan mitä vaan. Eihän se raukka aluksi edes osannut rappusiakaan nousta toiseen kerrokseemme. Ei selvästikään ollut koskaan portaita nähnyt, vaikka oli melkein vuoden ikäinen. Meno on nyt ihan toista ja painokin on pudonnut vauhdissa ihan normaalitasolle.

Suhde muihin kissoihin on monimutkainen. Pörri saa olla joukossa jos ei riehu liikaa. Sen leikit muuttuvat aina edelleen ihan liian rajuiksi muiden mielestä ja niinpä sille muristaan, sähistään ja sitä huidotaan surutta. Juppi on alkanut vältellä Pörriä sen ison koon vuoksi. Juppi on periaatteessa vahvempi, vanhempi ja viisaampi, mutta kun Pörri on ihan pöhkö, eikä Juppi pidä sen kovakouraisesta käytöksestä ollenkaan. Välillä Pörri haastaa riitaa kaikkien kanssa. Se kai turhautuu kun se joutuu jäämään vähän sivuun muusta porukasta. 

Ai niin, sitä en ymmärrä miksi se syö riisisuklaata (se on ihan hulluna riisisuklaaseen, niiden riisien takia), riisimuroja maidon kanssa, chiliperunalastuja, juustonaksuja ja mitä vahvempi mauste sen suurempi hinku saada niitä??? Ja pizzaa!!! Meillä on harmaa "Karvinen". Omituinen kissa? No, ei me tietenkään anneta sille mitenkään mielin määrin mitään tuommoista älytöntä, vaikka se kuinka haluais.



Sivun alkuun >