| |
Ajattelin ylläpitää ammattitaitoani web-sivujen
tekemisestä edelleenkin, vaikka nyt opiskelen jotain aivan muuta.
Siksipä ohessa on nykyisiin opintoihini liittyen kaikenlaista
materiaalia, jota vain ehdin opinnoista näille sivulle tuottaa.
Valmiit materiaalisivut näkyvät
selkeämmällä värillä
kuin keskeneräiset linkit tai ne linkit, joihin ei vielä pääse.
Linkin perässä lukee huomautus mikäli luennolta on muuta materiaalia,
eli niille sivuille ei ole kannattanut mitään tallentaa.
Ajatuksena näillä sivuilla on myös semmoinen juttu, että
kaikki opiskeluryhmämme omat jäsenet voisivat tuottaa
yhteiseksi iloksemme materiaalia sekä haaveena olisi, että pidettäisiin
yllä yhteistä opintogalleriaa koko opintojemme ajan. Näin voimme tukea
toinen toistamme ja koko ryhmä hyötyisi näistä sivuista.
Puhalletaan yhteen hiileen ja saadaan aikaan vankka
opintoryhmä, eikä kukaan jää tiedosta osattomaksi, jos joku on joskus
luennoilta poissa. Ja vaikka ketään nämä sivut ei kiinnostaisi,
päivitän näitä sivuja silti, ainakin pysyy sivujen tekeminen muistissa. Se siitä selittelystä.
Olisikin
tosi mukavaa, jos sinulla on jotain lisättävää sivuilla olevaan
aineistoon tai mitä tahansa asiaa, näihin sivuihin liittyen, pistäthän
minulle viereisestä linkistä postia tulemaan, niin lisään materiaalin
sivuille tai korjaan virheet yms.
|
|